tiistai 14. elokuuta 2007

Kanttarellikastike

Helteisellä kelillä ei keittiössä oikein viihdy kuuman hellan ääressä. Niinpä minä eilen laiskottelin(tai ehkäpä neulomista ei kuitenkaan laiskotteluksi voi kutsua) ja Herra Pupu kokkasi meille kauden herkkuruokaa, kanttarellikastiketta. Kiitokset siitä vaikka keittiöstä kuuluikin vähän väliä "miten tämä tehdään, mitä mausteita". Lopputulos oli kuitenkin täydellinen.

Emme ole vielä löytäneet hyvää sienimetsää joten kävimme torilla kanttarellissa. Sienet on pesty ja ne ovat pari päivää kuivuneet keittössä liinalla ritilän päällä. Sienistä tulee aavistuksen sitkeähköjä tällä tavoin, mutta sitä ei huomaa kunhan pilkkoo sienet riittävän pieniksi. Paistettaessa sienistä ei sitten irtoa enää paljoa nestettä.

Kanttarellikastike
- 1l kanttarelleja
- 1 sipuli
- 2dl ruokakermaa
- 3dl maitoa- vehnäjauhoja kastikkeen suurustamiseen
- mausteeksi currya, valkopippuria, suolaa ja tuoretta persiljaa

Laita kattilaan pari rkl voita ja hieman currya. Lisää pilkotut sipuli ja sienet. Paista kunnes sienistä on neste haihtunut. Lisää maito ja kerma, kuumenna. Suurusta kastike vehnäjauhoilla tai Maizenalla. Itse lisään vehnäjauhot maitoon ja sekoitan tasaiseksi. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla ja viimeiseksi muutama ruokalusikallinen persiljaa päälle.

2 kommenttia:

Aurinkotuuli kirjoitti...

Kiitos reseptikisaan osallistumisesta ja onnea tulevaan arvontaan =)!

Puputar kirjoitti...

Kiitos =)