maanantai 27. elokuuta 2007

Unikottaa


Muutama vuosi takaperin ostimme keittiöön uudet kalusteet ja samalla puuöljyn jotta kalusteet säilyisivät hyvinä. Jostain syystä (kenties laiskuutta?) öljyäminen on aina jäänyt tekemättä, kunnes nyt - vihdoin ja viimein kalusteet saivat kauan kaivatun ja erittäin tarpeellisen öljykerroksen pintaansa. Irroitimme istuimet siksi aikaa ja samalla tuli tarkasteltua kuinka likainen ja kulahtanut tuo vanha harmaa kangas oli istuimissa. Ei muuta kuin kauppaan hakemaan huonekalunauloja, Marimekon liikkeestä tummanvihreää Unikko-kangasta ja tuolit saivat aivan uuden ilmeen. Nyt ei sitten enää oikein viitsi edes asetella tuoleja piiloon pöydän alle, sen verran miellyttää silmää.

Mitenköhän kauan Unikkoja jaksaa katsella? Tuolla kuvan taustalla pilkottavat vanhat keittiön verhot, nekin Unikkoa, keltaista ja limenvihreää. Taitaa olla Unikko-kausi meneillään. Pari viikkoa sitten ostin pöydälle uudet tabletit, tuota samaa Unikkoa mutta valkealla taustalla. Nyt himoitsen keittiöön uusia verhoja tummanvihreästä Unikosta. Taitaa olla viisainta pysyä etäämmällä Marimekon liikeistä vähän aikaa koska eiväthän nuo mitään halpoja ole, kesäloman jälkeen ei budjetti anna enempää periksi.

Ei kommentteja: