sunnuntai 23. joulukuuta 2007

Jouluntoivotus

Tämän myötä blogini hiljenee ensi vuoteen. Kiitokset lukijoilleni tästä vuodesta!

perjantai 21. joulukuuta 2007

Broileria ja juureksia uunissa

Tarvitset:
- 4 broilerin rintaleikettä (ilman nahkaa)
- 4 rkl ruokaöljyä
- yhden sitruunan mehu
- 2rkl soijakastiketta
- 2 rkl hunajaa
- 2 valkosipulinkynttä
- 1 dl vettä

- 6 perunaa lohkoina
- 3 porkkanaa paloina
- 1 sipuli lohkoina

suolaa ja pippuria
iso paistopussi
pinnalle persiljaa

Sekoita maustekastikkeen ainekset suoraan paistopussissa. Lisää broilerit ja kasvikset ja kääntele niin että kastike peittää ne joka puolelta. Sulje pussi, laita se uunivuokaan ja tee pieni aukko pussiin jotta höyry pääsee ulos. Kypsennä uunissa 200°C 45-60 minuuttia. Kun ruoka on valmis, leikkaa pussin kulma auki ja kippaa koko komeus tarjolle esim. lasagnevuokaan. Ripottele pinnalle vielä persiljaa.

Suurin homma tässä on oikeastaan kasvisten kuoriminen, muuten ruoka valmistuu todella helposti ja suuremmitta sotkuitta. Sitruuna maistui kyllä melko voimakkaana, vähempikin sitruunamehu varmaan riittää ja seuraavan kerran laitankin puolikkaan sitruunan mehun. Muutoin ruoka oli todella hyvää ja maistui vielä seuraavanakin päivänä.

keskiviikko 19. joulukuuta 2007

Seiskaveikkaa pukinkonttiin

Tähän sitten kuitenkin päädyin vaikka mietin vaikka mitä... Siis tutut ja turvallisen tylsät villasukat seiskaveikasta. Menevät pukinkonttiin äitini miehelle. Tämä lahja ei rasittanut kukkaroakaan, tein ne kalastajaneuleiden jämälangoista. Mutta eikös itse tehty, siis ajatus ole se tärkein?




Äidille tein Novitan syksyn ekstran ohjeella palmikkolapaset. Kyseisiä lapasia on useissa blogeissa moneen kertaan päivitelty että ovat suorastaan rumat, kummalliset puikulat "ilman täytettä". Tottahan se on, ovat kyllä erikoisen näköiset, palmikot vetävät niitä sen verran kasaan. Muoto muuttuu kuitenkin kauniiksi kun lapaset laitetaan käteen. Lapaset ovat toistensa peilikuvat, käänsin palmikotkin kiertämään eri suuntiin.

Pipo on tehty samassa lehdessä olevan baskerin ohjetta hieman muutellen. En tehnyt kaikkia ohjeessa mainittuja lisäyksiä ja kavensin tiiviimmin, välillä päähän mallaten ja miettien sopivia kavennuksia. Lapaset ja pipo on neulottu 4 puikoilla ja lankaa kului tasan 150g.

lauantai 15. joulukuuta 2007

Hunajainen uunilohi

Tarvitset:
- kirjolohifile
- muutama rkl hunajaa
- suolaa
- situunapippuria
- tilliä

Asettele lohifileet uunivuokaan ja sivele hunajalla. Ripottele pinnalle muut mausteet ja paista uunissa 175°C puolisen tuntia. Tarjoa peruna-porkkanamuussin ja salaatin kera.

Eipä ollut aikaisemmin tullut mieleenkään sivellä lohta hunajalla, mutta lopputulos oli todella maistuva. Ohjeen löysin jostain hunajanystävien reseptivihkosesta, mutta muokkasin sitä hieman (oli pakko, kaikkia aineita ei löytynyt kaappien kätköistä). Pitäisi vielä löytää joku hyvä kastike tuolle kaveriksi, ruoka kaipaa hieman jotain "kosteutta". Oli kyllä oikeasti positiivinen yllätys!

keskiviikko 12. joulukuuta 2007

Tonnikalasalaatti

Sopii mainiosti vaikkapa lounas- tai iltapalasalaatiksi! Meidän versiostamme löytyy

- 1 prk tonnikalaa vedessä
- 1 prk chilillä maustettua tonnikalaa
- nippu jääsalaattia
- raejuustoa
- riisivihannessekoitusta

Tonnikalat ja raejuusto kannattaa valuttaa hyvin ettei salaatista tule vetistä. Keväällä sekaan sopii hyvin myös kevätsipulien varret, niillä saa mukavasti potkua jos ei pidä tulisesta chilistä. Salaatin kanssa on tarjolla kaupan pakastealtaasta löydettyä yrttivoipatonkia.

maanantai 10. joulukuuta 2007

Mamboa

Tein siskolleni joululahjaksi laukun Mambo-langasta jota kului tasan 200g. Ohje on Novitan syksy 2007 lehdestä. Hieman epäkiitollinen kuvattava tuo harmaa väri, palmikot eivät juurikaan kuvasta erotu. Ihan hauska lahja ja juuri sopiva siskolle joka on ehdottomasti laukkufriikki =). Äiti lupasi ommella laukkuun vielä vuorin niin se kestää paremmin painavampiakin tavaroita.






Innostuin tuosta langasta niin paljon että sovelsin palmikkoa vielä lapasiin ja pipoon. Nämä menevät samaan pakettiin siskolleni lahjaksi. Molemmat on neulottu 8 sukkapuikoilla ja lankaa kului yhteensä kutakuinkin 150g.

Yritän noita ohjeita tuohon kirjoittaa, mutta ihan tarkkaan en muista miten
pipon kavennukset tein. Laittakaa viestiä jos joku kuulostaa hullulta.


Pipo

Luo 80 silmukkaa 8 sukka/pyöröpuikolle ja neulo
1krs nurin, 1krs oikein ja 1 krs nurin. Aloita sitten pintaneule: *10 o, 2 n, 6 o, 2 n * toista *-* 2 kertaa. Pipoon tulee siis yhteensä kolme palmikkoa. Neulo näin viisi kerrosta ja tee seuraavalla kerroksella palmikon kierrot kuuden oikein neulotun silmukan kohdalla, eli nosta kolme s apupuikolle työn eteen, neulo 3 o ja sitten apupuikon silmukat oikein. Jatka pintaneuletta ja tee jatkossa palmikokierrot joka 8. krs. Kun pipon korkeus on n. 15cm (tai päähän sopiva), aloita kavennukset. Tee ylivetokavennus, neulo 6 oikein ja sitten 2 oikein yhteen. Neulo 10 silmukan palmikko ja toista kavennukset. Neulo sitten 3krs * 8o, 2n, 6o, 2n *, toista *-* vielä kaksi kertaa. Tee sitten kavennuskrs kuten aiemmin ja neulo kaksi välikerrosta. Tee seuraavaksi kavennukset kuten aiemmin ja sen lisäksi kavenna palmikoista 2 silmukkaa: 2n, ylivetokavennus, 2o, 2 oikein yhteen, 2n. Neulo välikrs, toista kavennukset kuten edellä. Neulo seuraavalla kerroksella kavennukset kuten edellä sekä nurjat silmukat nurin yhteen. Vedä lanka loppujen silmukoiden läpi ja päättele.


Lapaset

Luo 24 silmukkaa 8 sukkapuikoille, jokaiselle puikolle 6 silmukkaa. Neulo 1krs nurin, 1krs oikein ja 1krs nurin. Aloita pintaneule: neulo 1. ja 2. puikko oikein, 3. puikko 1o, 2n, 3o ja 4. puikko 3o, 2n, 1o. Lapaseen tulee siis yksi palmikko. Neulo näin 5krs ja tee sitten palmikon kierto kolmannella ja neljännellä puikolla. 3. puikko: neulo 1o, 2n, jätä 3 silmukkaa neulomatta työn eteen. Neulo 4. puikolta 3o, sitten 3. puikolta 3o ja 4. puikon loput silmukat 2n, 1o. Tee jatkossa palmikonkierrot joka 8. krs. Kun varren pituus on n. 8cm, neulo 2. puikolta 2o, sitten 3o apulangalla peukaloa varten. Siirrä apulangalla olevat silmukat takaisin vas. käden puikolle ja neulo puikko normaalisti loppuun. Kun lapanen peittää pikkusormen, aloita kärkikavennukset. Tee jokaisella kerroksella 1. ja 3. puikon alussa ylivetokavennus sekä neulo 2. ja 4. puikon lopussa 2o yhteen. Kun silmukoita on 8 jäljellä, vedä lanka niiden läpi ja päätä. Poista peukalaukosta apulanka, poimi yhteensä 10 silmukkaa ja neulo niillä sileää oikeaa kunnes peukalon kynnestä peittyy puolet. Neulo sitten jokaisen puikon lopussa 2o yhteen. Kun silmukoita on jäljellä 4, vedä lanka niiden läpi ja päättele. Neulo oikea lapanen vasemman peilikuvaksi: palmikko 1. ja 2. puikolle peukalo 3. puikon alkuun.

perjantai 16. marraskuuta 2007

Pakollinen tauko

Jep, että semmoista. Pakollinen tauko siis bloggauksessa koska kotikoneeseen on iskenyt virus. Melkoinen virus onkin, sillä sitä ei tunnista ainakaan meidän antivirusohjelmamme. Taitaa mennä koko systeemi uusiksi, tai ainakin sitä mieheni suunnittelee. Siis format c... saas nähdä kuin pitkää taukoa tässä joutuu pitämään. Vihaksi pistää moiset virusten suunnittelijat kun kiusaavat viattomia ja näin haittaavat harrastustoimintaa.

No, sillä aikaa jatkan neulomista ja ruoanlaittoa. Palmikkolapaset ja sille kaveriksi palmikoitu pipa ovat jo valmistuneet ja nyt on työn alla kassi Mambosta, siinäkin palmikoita. Hyvää harjoitusta tulevaa varten, sillä suunnitelmissa on tehdä pitkä neuletakki Novitan syksyn numerosta ja siinä palmikoita riittää. Kuvia tulee sitten myöhemmin kunhan kotikoneemme on taasen käyttökunnossa.

Mukavaa joulunodotusta kaikille!

maanantai 12. marraskuuta 2007

Lihapiirakka broilerista


Tarvitset:
- 1pkt Sunnuntain valmiita lehtitaikinalevyjä
- 400g marinoimattomia broilerin filesuikaleita
- 5 kananmunaa
- 2dl riisiä
- 1 prk ananasmurskaa
-250g Koskenlaskijaa
- suolaa
- currya
- broilerimaustetta
- mustapippurirouhetta
- inkiväärijauhetta
- kanaliemikuutio

Keitä 3 kananmunaa, kuori ja hienonna ne. Keitä riisi kypsäksi kanaliemikuutiolla maustetussa vedessä. Kauli lehtitaikinalevyt uunipellin kokoisiksi ja jätä toinen levy piirakan pohjaksi. Ruskista broilerifileet pannulla, mausta currylla, broilerimausteella ja pippurilla. Lisää sekaan keitetyt hienonnetut kananmunat, riisi sekä ananasmurska. Mausta vielä inkiväärijauheella ja lisää tarvittaessa suolaa. Riko seokseen vielä yksi raaka kananmuna sidosaineeksi ja levitä seos sitten lehtitaikinalevyn päälle.


Leikkaa sulatejuustosta ohuita viipaleita ja laita ne tasaisesti seoksen päälle. Asettele toinen lehtitaikinalevy täytteen päälle kanneksi ja taita kannen reunat pohjan alle tiiviisti. Voitele kananmunalla ja pistele vielä haarukalla reikiä jottei piirakka pullistu paistettaessa. Paista uunin alatasolla 200°C puolisen tuntia tai kunnes pinta on kauniin ruskea.

Saattaa äkkiseltään kuulostaa hankalalta tai monimutkaiselta, mutta piirakka valmistuu nopeasti ja on todella hyvää myös uudelleen lämmitettynä.

torstai 8. marraskuuta 2007

Pippurista broileria uunissa



- 3-4 marinoituja broilerin rintaleikettä
- 1 prk herkkusieniä
-1 prk Creme Cuisine Pippuria

Lisäksi villiriisiseosta

Poista rintaleikkeistä nahat ja tee niihin muutama suht syvä viilto pintaan, jotta tuo pippurisen cremen maku "imeytyy" paremmin lihaan. Laita broilerit uuniastiaan jaa kippaa herkkusienet sekaan. Kaada pakkauksesta marinadi astiaan ja levitä vielä Creme Cuisine tasaisesti päälle. Paista uunissa 200°C noin tunti, riippuen broilerien määrästä ja koosta. Tarjoa villiriisiseoksen kanssa.

Hieman myöhäistä Halloweenille mutta ruoan väri on kohdallaan =). Oli se kyllä hyvääkin. Marinadista sai sopivasti curryn makua ja tuo hapan pippurinen creme kruunasi koko systeemin. Jos herkkusienet eivät maistu, sekaan sopii loistavasti myös porkkanat. Itse olen joskus käyttäny valmiiksi kypsytettyjä babyporkkanoita. Tai miksei molemmat, sekä sienet että porkkanat, herkkua!

tiistai 6. marraskuuta 2007

Kalastajaneule 2

Eilen valmistui toinenkin kalastajaneule. Ei, en ole muutamassa päivässä saanut tätä valmiiksi =). Kalastajaneuleet valmistuivat rinnakkain, tein niitä vuorotellen. Olisi tämä saattanut muuten jäädä valmistumatta...Tuo aiemmin tehty on omani ja tämä on miehelleni.

Tämä on tehty samoilla puikoilla kuin tuo aiemmin tekemäni neule, eli joustin on 4,5 puikoilla, pintaneule 5 ja kaulus 4 puikoilla. Seitsemän veljestä lankaa kului tähän miehen L-kokoiseen paitaan ~800g. Malli on siis Novitan Syksy 2007 ekstrasta.


Näitä paitoja tehdessäni koin sen pyöröpuikoilla neulomisen riemun, kun piti keksiä miten autossa olisi helppo neuloa. Miten ihmeessä tuotakaan ei ole ennen tullut ajatelleeksi? Neulominen oli paljon kevyempää ja tuntui etenevänkin paljon nopeammin. Enpä enää edes yritä tehdä isoja juttuja pitkillä puikoilla.

Kylläpä on hyvä mieli kun kummatkin paidat ovat vihdoin valmiina! Seuraavaksi joululahjoja, äipälle lapasia ja baskeri, sisarelle laukku Mambosta, mutta veljen ja äidin miehen lahja tuottavat vielä päänvaivaa. Onko ideoita? Sukat kuulostavat perinteikkään tylsältä.

maanantai 5. marraskuuta 2007

Kinkku-herkkusienipasta

Kinkku-herkkusienipasta
- 100g purjoa
- 100g keittokinkkua
- 200g herkkusieniä
- 2dl ruokakermaa
- 3dl maitoa
~ 50g sulatejuustoa
- yrttiliemikuutio
- 1tl timjamia
- ripaus mustapippuria
- persiljaa
- Maizenaa

Kuullota hienonnettu purjo pannulla voissa. Lisää paloitellut herkkusienet ja paista kunnes niistä on neste haihtunut. Lisää pannulle seuraavaksi kuutioitu kinkku ja paista hetki. Lisää sitten kerma ja muut ainekset, hauduta kymmenisen minuuttia ja suurusta. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa. Ripottele vielä pinnalle persiljaa.

Jotain jäin tähän ruokaan vielä kaipaamaan. Seuraavan kerran taidan kokeilla pekonia tai ehkäpä palvikinkkua koska kinkku tuossa ruoassa ei juurikaan maistunut. Muuten hyvä, mukavaa vaihtelua tonnikalaan ja broileriin. Kannattaa kokeilla.

sunnuntai 4. marraskuuta 2007

Kalastajaneule

Vihdoinkin tämä projekti on valmis! Eilen viimeistelin pari kuukautta sitten aloittamani kalastajaneuleen. Juuri oikeaan aikaan kun ilmatkin ovat hiljalleen viilenemässä. Piti kuvata tämä henkarissa roikkumassa kun kuvaaja oli tällä kertaa vastahakoinen =(.

Kalastajaneuleen ohje on Novitan syksy 2007 ekstrasta, malli nro 9. Lankana Seitsemän Veljestä. Neulomiseen on käytetty alareunan ja hihansuiden joustimiin 4,5 puikkoja, pintaneuleeseen 5 ja kauluksen tekemiseen 4 puikkoja. Lankaa kului yhteensä L-kokoon ~700g. Ohjeen mukaan lankaa olisi pitänyt mennä 850g.

En ymmärrä. Tein mallineuleenkin kun halusin varmistua oikeasta neuletiheydestä. 5 puikoilla sain sitten mallineuleen täsmäämään ja paita on tehty juuri kuten ohjeessa, mutta silti langanmenekki on hurjan paljon pienempi. Paita on kuitenkin juuri oikean kokoinen. Perin kummallista. Saas nähdä kuin käy toisen kalastajaneuleen, jota teen miehelleni, se on kaulusta ja viimeistelyä vaille valmis. Sama juttu tuon langamenekin kanssa minulla oli ponchoa tehdessä, ohjeen mukaan lankaa piti mennä 1000g, mutta sain menemään "vain" 800g. Onhan se tietty kiva kun saakin valmista vähemmällä, mutta sitten kertyy noita ylimääräisiä keriä ihan turhaan.

torstai 1. marraskuuta 2007

Jääkaappiköyhän iltapala

Tää oli niin hauskan näköinen annos että pakko jakaa iloa muillekin =). Siis - mitä tehdään kun illalla yllättää nälkä, jääkaappi on tyhjillään, kaupat ovat kiinni eikö oikein huvittaisi lähteä nakkarillekaan. No syödään sitä mitä keksittään, tietysti. Näin meillä:


Kanamunasta on paistettu lettupannulla 2 pientä munaa ja ne on kasattu paahtoleipäviipaleelle välissänsä cheddar-juustoa ja tomaattisiivu. Suurempaan nälkään tähän on helppo lisätä toinen paahtis päälle, olis varmaan helpompi syödäkin... Lisänä salaattia. Maistui oikein hyvälle eikä jäänyt nälkä nukkumaan mennessä!

keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Uunilohi

Kalaa pitäisi kuulemma syödä pari kertaa viikossa, sehän on tiedetty jo kauan. Etsiskelin hyviä kalareseptejä ja törmäsin tällaisiin sivuihin. Sieltä löytyy kalatietoutta ja reseptejä vaikka minkälaisille herkuille. Paljon uutta kokeiltavaa, mutta noita pohtiessa tein tuttua herkkua, uunilohta.


Todella helppo ruoka. Ostin kaupasta 400g ruodotonta kirjolohta ja hieroin sen pintaan suolaa, hieman sitruunapippuria ja puristin mehut puolikkaasta sitruunasta. Lohen päälle tein vielä kastikkeen smetanasta, kuten aiemmin blogissani uuniseitille. Kala oli uunissa 200°C kutakuinkin 40 minuuttia. Lisäksi perunamuussia ja salaattia.

torstai 25. lokakuuta 2007

Quesadillat

Pieni iltapala maistuu aina, helppoa ja hyvää syötävää vaikka leffaa katsoessa. Syöminenkin on suht siistiä, riippuen tietysti juuston määrästä =)

- 1 pkt (8kpl) pehmeitä tortillakuoria

Täyte:
- pari kourallista pieneksi revittyä jääsalaattia
- kourallinen hienonnettua korianteria
- 1 keltainen paprika kuutioituna
- 1 punainen mieto chilipaprika hienonnettuna
- 1dl juustoraastetta
- pari viipaletta cheddaria

Sekoita täytteen ainekset. Laita täytettä tortillakuorelle sopiva määrä ja toinen kuori kanneksi. Painele tiiviiksi ja paista molemmin puolin kuumalla kuivalla pannulla kunnes pinta on kauniin värinen ja juusto sulanut. Leikkaa annospaloiksi, esim. 4 osaan ja nauti lämpimänä.

tiistai 23. lokakuuta 2007

Hirvikäristys

Pidemmän aikaa on tehnyt mieli hirvikäristystä, mutta emme harrasta metsästystä eikä meillä ole maita millä muutkaan metsästäisivät. Työkaveri pelasti minut ja sain häneltä joku aika sitten kilon hirvipaistia. Paisti oli pakkasessa aamuun asti ja myöhemmin päivällä saimme siitä tällaista herkkua.

~ 1kg hirvenlihaa
- 3tl suolaa (varmaan vähempikin riittää, maista välillä ja lisää tarvittaessa)
- ½ tl mustapippurirouhetta

- 150g voita
- 2dl vettä
- 2 sipulia halkaistuna

Leikkaa kohmeinen hirvenliha ohuiksi, muutaman millimetrin paksuisiksi siivuiksi. Tässä voisi ehkä käyttää sanaa "vuole" jäinen liha... Sulaneesta lihasta ei millään saa riittävän ohuita siivuja. Laita lihat sekä muuta ainekset uuniastiaan ja paista 175°C pari tuntia tai kunnes lihat ovat kypsiä ja kunnolla mureita. Sekoittele paistamisen välillä. Joo, on reilusti suolaa ja voita mutta ne ovat tärkeitä jotta ruoasta tulee hyvää ja voin kertoa, tämä oli herkkua!

Meillä tätä nautittiin sipulilla höystetyn perunamuussin ja porkkanaraasteen kanssa. Onneksi jäi vähän tähteelle niin saa huomenna evääksi töihin.

torstai 18. lokakuuta 2007

Broileripiirakka

Tässä männä päivänä teki mieleni broileripiirakkaa, tällaisella ohjeella tällä kertaa:

Pohja on tehty valmiista piirakkataikinasta kuten Kinkkutomaattipiirakassani. Tästäkin versiosta riitti taikinaa ja täytettä sekä piirakkavuokaan että tuohon yhteen muffinipellilliseen pienempiä piiraita.

Täyte:
- 400g broilerin filesuikaleita
- 1 punainen paprika
- 2dl ruokakermaa
- 200g ruohosipulituorejuustoa
- 4dl juustoraastetta
- 4 kananmunaa
- 1tl currya
- 1tl suolaa
- ½tl mustapippurirouhetta

Ruskista broilerisuikaleet kevyesti ja mausta. Lisää pannulle kuutioitu paprika ja paista kunnes paprika hieman pehmenee. Sekoita muut ainekset kulhossa ja lisää sitten lopuksi hieman jäähtyneet broilerisuikaleet ja paprika. Lusikoi täyte piirakkavuokiin, paista uunissa 225°C puolisen tuntia tai kunnes piirakat ovat kauniin värisiä.

maanantai 15. lokakuuta 2007

Tonnikalacannellonit

Tonnikalapasta on viime aikoina ollut yksi meidän suosikkiherkuistamme. Ajattelin hieman "laajentaa" ideaa ja kokeilin mitä tulee, kun tekeekin enemmän hieman erilaista pastakastiketta ja täyttää sillä cannellonit. No, tässä lopputulos:

Tonnikalacannellonit
- 1 sipuli
- noin 10cm purjoa
- 2 prk tonnikalaa (1prk tonnikalaa vedessä, 1prk chilikastikkeessa)
- 1 prk tomaattimurskaa
- yrttiliemikuutio
- 4 dl ruokakermaa
- ½ tl suolaa
- 1tl timjamia
- juustoraastetta

Hienonna sipuli ja purjo. Paista niitä pannulla tilkassa öljyä kunnes ne hieman pehmenevät. Lisää pannulle tomaattimurska ja liemikuutio (käytin Maggin yrttikimppu fondikuutiota), anna porista hiljalleen kunnes liemikuutio on sulanut. Lisää tonnikalat, lämmitä ja lisää sitten 2dl ruokakermaa, mausteet sekä muutama desi juustoraastetta. Hauduta kymmenisen minuuttia. Täytä pastaputket kastikkeella ja asettele ne laakeaan uuni- tai lasagnevuokaan. Laita cannellonnien päälle vielä kourallinen halkaistuja kirsikkatomaatteja, toiset 2dl ruokakermaa ja reilusti juustoraastetta. Paista uunissa 225°C puolisen tuntia.

Jos et pidä maustetusta/tulisesta ruoasta, voit ihan hyvin laittaa 2prk tonnikalaa vedessä. Chilikastikkeen maku kyllä pehmeni hyvin tuon kaiken kerman seassa... Ja tuohon päälle käyvät ihan tavallisetkin tomaatit. Minulla oli jääkaapissa vielä omia kirsikkatomaatteja.

perjantai 12. lokakuuta 2007

Pehmeän pippurista juustobroileria taikinakuoressa

Tähän ruokaan sain idean ja ohjeen Tuulentuvan keittiöstä. Meille ei kuitenkaan viime aikoina ole nauta tai possunliha oikein maistunut, joten tein meille annokset broilerista. Kastikkeesta tuli sitten tällainen:

- 400g Atrian pehmeän pippurisia broilerin filesuikaleita
- 1 sipuli
- 2dl ruokakermaa
- 100g Voimakasta Koskenlaskijaa

- muutama kierros limepippuria ja chili explosionia

Ruskista pannulla hienonnettu sipuli ja broilerisuikaleet. Lisää kerma ja sulatejuusto. Kastikkeeseen ei tarvinnut lisätä muita mausteita, broilerisuikaleet olivat mukavasti pippurisia ja sulatejuusto antoi tarvittavaa pehmeyttä. Hauduta sekoitellen kunnes juusto on sulanut ja tee samalla taikinakuori (Tuulentuvan ohjeen mukaan):

- vajaa desi vettä
- ripaus leivinjauhetta
- 1rkl oliiviöljyä
- noin desi vehnäjauhoja (itselläni meni noin 2 desiä)


Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe, lisää vesi, sekoita ja vaivaa kunnes sinulla on kiinteä taikinapallo. Leivo taikinasta sopivan kokoiset kannet käyttämiisi uuniastioihin. Laita kastike kulhoihin ja taikinakuori päälle. Sipaise kuoret vielä oliiviöljyllä. Paista uunissa ylätasolla 200°C kunnes kansi on saanut hieman väriä.

Meillä nuo uuniastiat taisivat olla hieman isompia kuin Tuulentuvassa, joten taikinakansi ei oikein onnistunut. Seuraavan kerran osaan tehdä enemmän taikinaa ja paksumman kannen. Nyt se jäi todella ohueksi ja uunista otettaessa kansi oli kova, joten jäi syömättä. Mutta kastike oli erittäin hyvää ja sen kanssa meillä tarjottiin uuniperunoita. Täytyy ehdottomasti tehdä toistekin. Kiitokset ohjeesta Tuulentuvalle =).

tiistai 9. lokakuuta 2007

Juustoinen kanakeitto

Ruoanlaitossa tykkään käyttää paljon erilaisia juustoja, sulate- ja tuorejuustoja ja ihan tavallista juustoraastetta. Nälkä kasvaa syödessä ja nyt uskaltauduin vihdoin ja viimein ostamaan voimakasta Koskenlaskijaa. Valmistuksessa on käytetty mm. mustaleima Emmentalia.. Jos pidät voimakkaan makuisista juustoista, suosittelen lämpimästi! Tällaisen sopan sain siitä tällä kertaa aikaiseksi:


Juustoinen kanakeitto

- 400g broilerin jauhelihaa

- 1 sipuli

- 1ps herne-maissi-paprikaa

- 2dl sydänmakaroneja

- 1tl currya

- 2 kasvisliemikuutiota

- 1½l vettä

- 125g voimakasta Koskenlaskijaa

- hieman persiljaa

Kuullota kattilassa curry ja sipuli. Lisää jauheliha ja ruskista. Mittaa kattilaan vesi. Kun vesi kiehuu, lisää liemikuutiot ja makaroni, keitä n. 5min. Lisää sitten herne-maissi-paprika ja sulatejuusto pieninä kuutioina. Keitä vielä toiset 5min. tai kunnes makaronit ovat kypsiä. Lisää persilja valmiiseen keittoon. Juuston maku tulee paremmin esiin kun annat keiton hieman jäähtyä ennen tarjoamista.

Taidan seuraavan kerran tehdä tuon sopan kanaliemeen ja laittaa enemmän sulatejuustoa... Se vaan on niin hyvää.

sunnuntai 7. lokakuuta 2007

Mariannen makuinen suklaajuustokakku

Olen jo pidemmän aikaa ihaillut muiden tekemiä, herkullisen näköisiä hyydytettyjä kakkuja. Itselläni ei ole ollut edes irtopohjavuokaa... kunnes eilen. Suklaanhimoni vei voiton ja mieheni kävi kaupassa ostamassa minulle kakkutarpeet sekä uuden hienon irtopohjavuoan. Tein elämäni ensimmäisen hyydykekakun ja ihan hyvinhän tuo onnistui. Kakun ohjeen olen saanut eräältä ystävältä ajat sitten ja nyt hieman muokkasin sitä. Suluissa on ne ainekset mitä itse lisäsin siihen.

Pohja:
- 250g Digestivekeksejä
- 50g voita
(- 4rkl kaakaojauhetta)

Täyte:
- 1 levy talousuklaata
- 200g maustamatonta tuorejuustoa
- 4 liivatetta
- 2 kanamunaa, valkuaiset ja keltuaiset eroteltuina
- 1½dl sokeria
- 1rkl vanilliinisokeria
- 2dl kermaa
(- ½ pussia Marianne Crunchia)

Tee murustetuista kekseistä, kaakaojauheesta ja voista seos ja painele se irtopohjavuokaan. Sulata suklaa ja vaahdota kerma. Vatkaa vaahdoksi myös kananmunien valkuaiset ja puolet sokerista. Tee tuorejuustosta, keltuaisista, lopusta sokerista, vanilliinisokerista, Mariannesta ja suklaasta tasainen seos. Sekoita tähän myös muutamaan rkl kiehuvaa vettä liuotetut liivatteet. Sekoita tämä seos ja vaahdot tasaiseksi seokseksi ja kaada se vuokaan pohjan päälle. Ripottele pinnalle vielä hieman Marianne Crunchia ja anna hyytyä jääkaapissa nelisen tuntia.

Tästä tuli kyllä oikeasti taivaallisen hyvää - taikuri on itsekin tempusta ihmeissään =).

lauantai 6. lokakuuta 2007

Kanapizza

Pizzan pohja on tehty valmiista pizzajauhoista pakkauksen ohjeen mukaan. Pohjan päälle levitin "tomaattikastikkeen" jossa on:

- 1dl ketsuppia
- ½dl chilikastiketta
- 4 valkosipulinkynttä
- 2tl oreganoa

Pizzan täytteenä on broilerin filesuikaleita jotka maustoin currylla, broilerimausteella, citrus grillimausteella sekä muutamalla kierroksella chili explosionia. Lisäksi ananasta, kuutioituja tomaatteja ja mietoja jalapenoja. Mietoja jalapenoja siksi että maustakin voi nauttia ilman että muistoksi jää vain polte suuhun. Paistoin pizzaa uunissa 225°C noin 25 min ja valmista tuli.

Pizzasta tuli sellainen sopivasti tulinen, maku ei kuitenkaan jäänyt taka-alalle. Pizzan kaveriksi sopii hyvin raikas salaatti raejuustolla ja juomaksi lasillinen kylmää maitoa.

keskiviikko 3. lokakuuta 2007

Jauhelihamureke ja herkkusienikastike

Sipulikeittoainekset mureketaikinassa taitavat olla kaikille vanha tuttu juttu. Tällä kertaa tein taikinan Hellapoliisin ohjeen mukaan, mutta korvasin kermaviilin/kerman vedellä, koska tein murekkeelle melko tuhdin kastikkeen kaveriksi. Ja jätin nuo "ylimääräiset" sipulit sekä täytteen pois. Niin, tuo valkoinen muru tuossa murekkeen päällä ei ole roskia vaan ripaus korppujauhoja!

Herkkusienikastike
- 200g tuoreita herkkusieniä
- 1 sipuli
- 3dl vettä
- ½ kasvisliemikuutio
- 2dl ruokakermaa
- 1prk tatti-herkkusieni Creme Bonjour Cuisinea

- 1 tl rakuunaa
- maizenaa
(aromimaustetta)

Ruskista sienet ja sipuli kattilassa. Lisää vesi ja liemikuutio, keitä kunnes noin puolet nesteestä on haihtunut ja sienet ovat pehmenneet. Lisää loput ainekset, hauduta, suurusta ja mausta vielä aromimausteella jos haluat. Herkuttele.

maanantai 1. lokakuuta 2007

Maanantaina Jauhelihakeittoa

Välillä täytyy nauttia ihan perusruoasta, jauhelihakeitosta. Tavalliseen tapaan sopassa on perunoita, keittojuureksia, jauhelihaa ja tietysti sipulia. Keitto on maustettu kokonaisilla maustepippureilla, lihaliemikuutiolla, Maggin Yrttikimppu Fondikuutiolla ja aromimausteella. Jauhelihaan laitoin ruskistamisen aikana vähän jauhelihamaustetta.

Tuosta aromimausteesta vielä - itse käytän
Ryytihyppysen aromimaustetta . Siinä ei ole niin paljon suolaa kuin noissa kaupan tarjoamissa versioissa, joten sitä on mukava käyttää antamaan ruoalle lisämakua (eikä suola maistu ensimmäisenä...). Googletin huvikseni aromisuolan ja ensimmäisenä minulle tarjottiin linkkiä Pastanjauhantaa blogiin, josta löytyi juttua kyseisestä mausteesta. Ei ehkä enää "muotimauste", mutta kannattaa kokeilla, ainakin noita vähäsuolaisia versioita.

lauantai 29. syyskuuta 2007

Kaikenlaista

Tänään olemme mielenkiinnolla, ristiriitaisin tuntein seuranneet keskutelua Tehyn mahdollisesta lakosta. Kyllä sairaanhoitajat ansaitsevat korotuksen (olen itsekin tehyläinen sairaanhoitaja) mutta konstit ovat kyseenalaiset. Lakon takia en aio erota liitosta, mutta kyllä se tekee taloudellisen tilanteen hankalaksi.

Suututtaa lähinnä tuo median suhtautuminen asiaan. Aluksi oltiin ns. "hoitajien puolella", puhuttiin korotusten puolesta, mutta nyt kun lakko näyttä enemmän kuin todennäköiseltä, kaivetaan kaikki mahdollinen p**** esiin ja hoitajia syytetään milloin mistäkin. Koko hoitajakunta syyllisestään muutaman mustan lampaan takia.

No, noita miettiessä ei ole riittänyt kärsivällisyys edes ruoanlaittoon, joten päädyimme tällaiseen helppoon syötävään (ja valmistettavaan) tällä kertaa:

Kaupan pakastealtaasta löydetyt Cocktail-piirakat on paistettu pakkauksen ohjeen mukaan, voideltu voisulalla ja sen jälkeen ne ovat saaneet pehmetä liinan alla puolisen tuntia. Sillä välin piirakoille tehtiin perinteinen herkku, hieman kevyempi versio tällä kertaa:


Munavoi

- 4 keitettyä kananmunaa
- 2rkl Oivariinia
- 2rkl ruohosipulituorejuustoa
- 4rkl raejuustoa
- pinnalle persiljaa

Maistui ihan hyvälle pikkusuolaisena purtavana. Niin, todellakin, tuohon ei tarvinnut lisätä suolaa yhtään. Tuorejuusto toi munavoille sellaisen mukavan lisämaun että hyvin maistui ilman suolaakin.

torstai 27. syyskuuta 2007

Harrastustoimintaa

Tämä ilta on pyhitetty harrastustoiminnalle ja kuvankäsittelylle. Rakkaan Aviomieheni Pupun avustuksella kuvia on muokattu, värit näyttävät vihdoinkin paremmilta ja ruoatkin herkullisilta. En tiedä missä lienee vika oli, kuvankäsittelyohjelmassa kuvat olivat ok, mutta esikatselussa ja tässä blogissa värit menivät täysin pieleen.

Mutta, nyt siis, ongelma on korjattu. Tietää jatkossa hieman enemmän töitä kuvankäsittelyn suhteen mutta mitäpä en tekisi blogini vuoksi... no vitsi. Täytyyhän sitä muutakin elämässä olla, kuten ruoanlaitto ja käsityöt =).

keskiviikko 26. syyskuuta 2007

Uunikalaa ja aurinkomuussia

Uuniseiti
- 400g seitiä paloina
- 1 prk smetanaa
- 1 tl sitruunapippuria
- 1tl sinappia
- 1rkl tuoretta tilliä

Ota kalapalat sulamaan ja tee muista aineksista kaloille kastike/kuorrute. Tuossa ohjeessa mainittu sinappi on muuten Maille Dijon-sinappia ja se on aika voimakkaan makuista. Eli jos käytät miedompaa versiota niin laita sinappia hieman enemmän. Levitä kastike kohmeisten kalojen päälle ja paista 200°C puolisen tuntia tai kunnes pinta on hieman saanut väriä ja kalat ovat kypsiä.

Uunikalan kanssa tarjolla on "aurinkomuussia". Aurinkoista värinsä puolesta siksi, että kuuden suuren perunan mukana on kaksi porkkanaa ja yksi sipuli tuomassa lisää makua. Nesteenä muussissa kasvisten keitinvettä ja maitoa, mausteina voita ja suolaa.

maanantai 24. syyskuuta 2007

Tomaatteja

Vihdoinkin, tässä päivänä muutamana sain aikaiseksi kerätä nuo puolivalmiit tomaatit parvekkeelta. Nuo suurimmat tuossa päällä ovat parveketomaatteja ja alta löytyy pienemmässä koossa kirsikka- ja köynnöstomaatteja. Yhden maistiaisen olen aikaisemmin saanut, sen taisin jo kertoakin jossain vaiheessa. Toivottavasti loputkin kypsyvät yhtä hyvin kuin se "koeversio" ja pääsen herkuttelemaan omilla tomaateilla. Pakko myöntää - tunnen kyllä pientä ylpeyttä, ensimmäistä kertaa eläissäni kokeilin tomaatin kasvatusta ja hyvin vaikuttaisi onnistuneen =).

perjantai 21. syyskuuta 2007

Kinkku-tomaattipiirakka

Välillä tekee mieli kokeilla uusia juttuja, yhdistellä asioita joita ei ole ennen kokeillut. Sillä tavalla tämä piirakka sai alkunsa ja onneksi oli rohkeutta tehdä se.

Piirakan pohjana on Sunnuntain valmis piirakkataikina. Siitä riittää taikinaa yhdelle isolle piirakalle sekä tuohon muffinipellilliseen pikkupiiraita, kunhan kaulitsee kunnolla. Kovin paksua pohjaa tällä tavalla ei tule, mutta enpä ole itse niistä ikinä kovin piitannutkaan. Turhaa syömistä, täyte on se mikä ratkaisee... Täytettä on myös reilusti jotta se riittää koko satsille.


Kinkku-tomaattipiirakka
- 400g Piirakkataikinaa

- 200g kinkkua (tässä versiossa voileipäkinkkua)
- 3 tomaattia
- 1 prk Creme Bonjour Cuisine sipulisekoitusta
- 100g ruohosipulituorejuustoa
- 4 kananmunaa
- n. 5dl juustoraastetta
- ½ tl mustapipurirouhetta
- 1tl basilikaa

Kauli taikina ja levitä piirakkavuokaan, esipaista pakkauksen ohjeen mukaan. Kauli vielä taikinaa ja leikkaa muffinivuokiin sopivat palaset. Näitä ei tarvitse esipaistaa (kokeilin kerran ja meinasivat kärähtää). Sekoita täytteen ainekset keskenään ja levitä täyte piirakoiden päälle. Paista uunissa alatasolla 225°C 25-35 min.

Pikkupiirasia voi vaikka pakastaa ja sieltä lämmittää suoraan kahvipöytään, ja ovatpa herkkuja otettavaksi evääksi töihin.

keskiviikko 19. syyskuuta 2007

Täytetty broilerimureke ja currykastike

Täytetty broilerimureke
- 400g broilerin jauhelihaa
- 1prk smetanaa
- ¾dl korppujauhoja
- 1 kanamuna
- 1tl currya
- 1tl broilerimaustetta
- 1tl suolaa
- ½tl mustapippurirouhetta
- ¼tl inkiväärijauhetta

Sekoita ainekset keskenään ja asettele murekkeen muotoon uuniastiaan. Tee keskelle "vako" ja täytä:

- 1 raastettu omena
- 1tl currya
- sulatejuustoa

Paista omenaraaste pannulla pehmeäksi ja lisää curry. Lisää makusi mukaan sulatejuustoa ja levitä seos tasaisesti murekkeen koloseen. Sulje vako, ripottele pinnalle vielä hieman korppujauhoja ja paista uunissa 200°C puolisen tuntia.

Kaveriksi Currykastike:
- öljyä
- 2tl currya
- 1 sipuli
- 2dl kermaa
- 2dl maitoa
- 100g sulatejuustoa
- ½ kanaliemikuutio
- ripaus mustapippuria ja inkiväärijauhetta
- Maizenaa suurustamiseen

Kuullota pannulla öljyssä curry ja hienonnettu sipuli. Lisää kerma, maito ja liemikuutio. Keittele hiljalleen kunnes liemikuutio on sulanut, lisää loput ainekset ja hauduta ~10 min. Suurusta tarvittaessa.

Tarjoa riisin ja salaatin kanssa. Herkkua =).

sunnuntai 16. syyskuuta 2007

Ostoksia

Nämä langat odottavat että villapaidat joskus valmistuvat... Harmaasta Mambosta on tarkoitus tulla uuden Novitan ensimmäisellä ohjeella palmikkolaukku ja kaulaliina. Jos onnistuvat hyvin niin ajattelin tehdä samanlaisia äipälle ja siskolle joululahjaksi. Eihän vielä ole liian aikaista aloittaa?

Valkoisesta Bambusta on suunnitteilla sormikkaat jossain vaiheessa, sekin projekti jäänee ensi keväälle. Mutta eihän sitä talvella tarkenekaan ohuissa käsineissä, joten ei kiirettä sen asian kanssa.

Äiti oli Jyväskylässä joillain koulutuspäivillä ja kaupungilla kierrellessä oli bongannut Anttilasta Mambo-tarjouksen. Sain puhelun että paljonko tarvitsen sitä pitkää neuletakkia varten. Pakko oli tunnustaa että nyt ei yksinkertaisesti ole varaa sijoittaa niin paljon lankoihin kun se mokoma tv meni uusiksi, niin äitipä osti tyttärelle takkilangat... "kun sinä kuitenkin tykkäät neuloa", oli kommentti. Kyllä äidit ovat ihania, kiitos =). Sen verran täytyy kuitenkin malttaa enkä hae lankoja ennenkuin paidat ovat valmiit - muuten taitaisi tulla pari ufoa tuonne korin pohjalle.

perjantai 14. syyskuuta 2007

Broileria ja valkosipulikermaperunoita

Vapaapäivinä on kiva herkutella. Mieheni kanssa teemme molemmat epäsäännöllistä kolmivuorotyötä, joten ajoittain yhteiset vapaat ovat melko vähissä. Silloin kun pääsemme nauttimaan yhdessä olon hetkistä, on myös mukava tehdä hyvää ruokaa yhdessä. Onneksi me molemmat pidämme ruoanlaitosta.

Broileri eri muodoissa on tällä hetkellä yksi herkuistamme ja olemme yrittäneet etsiä sille hyvää marinadi-ohjetta. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt, joten piti soveltaa ja kehittää itse. Yksi marinadi meni viemäristä alas kun tulos ei ollut kelpaava, mutta toisella yrittämällä onnistui. Tulihan tuohon melkoinen sekoitus ainesosia mutta lopputulos oli hyvä.

Marinadi broilerille
- 1dl öljyä
- 1rkl soijaa
- 1rkl viinietikkaa
- ½tl currya
- ½tl broilerimaustetta
- ½tl suolaa
- 2 valkosipulinkynttä
- 2rkl tuoretta timjamia
- ripaus inkiväärijauhetta
- chili explosion - mausteseosta

Tässä seoksessa marinoimme 3 broilerin filepihviä yön yli. Seuraavana päivänä pyyhimme marinadin pois broilerin pinnasta ja paistoimme grillipannussa kypsäksi. Siitä tuli oikein herkullista, ei tarvinnut maustaa enää millään tavalla. Broilerifileen kanssa tarjolla valkosipulikermaperunoita, pikkuporkkanoita ja salaattia.


Valkosipulikermaperunat

- 8 perunaa

- 2 valkosipulin kynttä

- suolaa

- mustapippurirouhetta

- 2dl kermaa

Kuori ja viipaloi perunat. Kuumenna paistokasarissa pari ruokalusikallista voita, lisää perunat ja mausteet ja paista kymmenisen minuuttia. Kaada kerma sekaan ja hauduta kannen alla 20-30min välillä sekoittaen kunnes perunat ovat kypsiä.

torstai 13. syyskuuta 2007

Jauhelihapastakastike

Tätä helppoa herkkua meillä syödään melko usein, hieman ohjetta muunnellen ettei siihen vain kyllästy. Kastike sopii myös hyvin lämpimien voileipien täytteeksi jos sitä sattuu jäämään tähteeksi.

Jauhelihapastakastike
- 400g jauhelihaa
- 1 sipuli
- 2 valkosipulin kynttä
- 1 tlk tomaattimurskaa
- 2dl vettä
- 1tlk herkkusieniä
- 1 lihaliemikuutio
- ½tl mustapippurirouhetta
- ½tl basilikaa
Ja tällä kertaa mukana myös muutama ruokalusikallinen ruohosipulituorejuustoa sekä sulatejuustoa.

Kuullota sipulit paistokasarissa, lisää jauheliha ja ruskista. Kippaa sekaan herkkusienet, tomaattimurska, vesi ja liemikuutio, sekoita ja keittele hiljakseen kunnes liemikuutio on sulanut. Lisää loput mausteet sekä juustot ja hauduta kannen alla ~15min. Tarjoa pastan kanssa. Valmiin annoksen päälle vielä hieman juustoraastetta ja sitten syömään.

keskiviikko 12. syyskuuta 2007

Syksyistä hyvää

Tämä kauden herkku valmistui yhdistelemällä eri ohjeita. Luin monia ohjeita joista sai vinkkiä mitä kaikkea ruokaan voikaan sekoittaa. Yksikään ohje ei sitten itsessään "sykähdyttänyt" joten mietinnän jälkeen päädyin tekemään oman ohjeen.

Kaalilaatikko
- ~700g varhaiskaalia
- 400g paistijauhelihaa
- 1 sipuli
- 2 porkkanaa
- 1dl puuroriisiä
- 4dl maitoa
- 2 kananmunaa
- ½tl valkopippurijauhetta
- 2tl meiramia
- 3rkl siirappia
- suolaa

Pienennä kaali ja keitä 20-30min tai kunnes se hieman pehmenee. Keitä riisit suolalla maustetussa vedessä puolikypsiksi. Kuullota sipuli ja ruskista jauheliha. Raasta porkkanat. Sekoita kaikki ainekset keskenään suuressa kulhossa, lisää mausteet, maito ja kananmunat. Tarkista vielä maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja paista uunissa 200°C noin tunti.

En ole vielä tähän päivään mennessä keksinyt että millä ihmeellä tuohon saa väriä? Kalpeaksi jäi tälläkin kertaa mutta onneksi se ei vaikuta makuun.

maanantai 10. syyskuuta 2007

Sormikkaita

Ensimmäinen työpäivä takana ja ihan niinkuin arvelinkin - nopeasti siihen taas tottuu kunhan asiat palautuvat hiljalleen mieleen. Eväänä oli siis sitä kanakeittoa, joten kaivellaanpa arkistoja noiden neulottujen töiden osalta.

Keväällä tein meille kummallekin sormikkaat lämmittämään käsiä keväthangille. Sormikkaat on tehty Nalle Colorista, joustin 2,5 ja muu osa 3 sukkapuikoilla. Ohje löytyi Novitan sivuilta. Alkuperäisessä mallissa oli pörröreunukset mutta en niitä sitten kuitenkaan halunnut. Olisikohan mieheltä mennyt uskottavuus jos hän olisi lähtenyt pörrösormikkaissa ostoksille =)?Kutenkin, lankaa kului alle 100g/pari ja oli aika nopeat tehdä vaikka aluksi pelkäsin että tuo sormien vääntäminen olisi tuskallista. Tuosta vaaleanpunaisesta langasta sain tehtyä itselleni lisäksi sukat ja lankaa on yhä jäljellä pieni määrä.

Villapaitaprojekti on edelleen kesken mutta valmistuvat kuitenkin. Omasta paidasta on tällä hetkellä valmiina takakappale ja hihat, miehen paidasta takakpl ja 1½ hihaa. Hitaasti mutta varmasti...

sunnuntai 9. syyskuuta 2007

Keltainen kanakeitto

Neljän ihanan, rentouttavan lomaviikon jälkeen huomenna se sitten on edessä - töihin paluu. Motivaatio on kyllä nollissa mutta ei auta, sinne on vain mentävä. En tiedä se onko lohduttavaa vai pelottavaa kuinka nopeasti sitä kuitenkin pääsee taas rytmiin kiinni. No, huomista ajatellen piti tehdä ruokasi jotain mitä voi sitten ottaa myös evääksi töihin, joten päädyimme tähän:


Kanakeitto
- 1 sipuli
- 400g maustamattomia broilein filesuikaleita
- 2tl currya
- ½tl mustapippurirouhetta
- 2 vihreää omenaa
- 2 porkkanaa
- 1 palsternakka (200g)
- vettä
- 2 kanaliemikuutiota
- 1dl riisiä
(- 100g sulatejuustoa)

Kuullota kattilassa curry ja sipuli. Lisää broilerisuikaleet ja ruskista kevyesti. Lisää kattilaan kuutioidut omenat, porkkanat ja palsternakka sekä vettä niin että kasvikset peittyvät reilusti. Mausta liemikuutoilla ja pippurilla. Keittele ~10min, lisää sitten riisi ja keitä vielä kunnes riisi on kypsää. Jos haluat makua pehmeämmäksi ja täyteläisemmäksi, laita sekaan vielä sulatejuustoa. Tässä versiossa (tuossa kuvassa) sitä ei ole. Joskus olen laittanut sekaan vielä herkkusieniä ja toisinaan purkin ruokakermaa. Erittäin herkullinen kanakeitto, lämmittää kirpakoina syyspäivinä =).

lauantai 8. syyskuuta 2007

Tulinen kebab-pizza



Pizzan pohja on tehty valmiista pizzajauho-seoksesta paketin kyljessä olevan ohjeen mukaan. Pohjan päälle tein tomaattikastikkeen johon laitoin tällä kertaa

- 1 prk (70g) tomaattipyrettä
- saman verran chilikastiketta
- 2 valkosipulin kynttä
- 1 tl oreganoa

Valkosipulin voi toki jättää pois jos ei maistu. Olen huomannut että nuo kaupan kebabsuikaleet ovat aika "pliisuja", sen takia olen käyttänyt chiliä ja jalapenoja aika reilusti. no, me pidämme hyvin maustetusta, jopa tulisesta ruoasta. Tomaattikastikkeen päälle kerros juustoraastetta ja sen päälle pizzan täytteet:

- 150g kebabsuikaleita
- 2 kuutioitua tomaattia
- 1 pieni sipuli puolikkaina renkaina
- 1 prk ananaspaloja
- jalapenoja maun mukaan

Näiden päälle vielä juustoraastetta sekä oreganoa. Paistetaan uunissa 225-250°C noin 20 min. ja sitten herkuttelemaan! Kannattaa tosin odottaa että pizza on hieman jäähtynyt ettei suu pala... ahneuksissani olen polttanut kieleni tässä useammin kuin kerran.

perjantai 7. syyskuuta 2007

Lämpimiä voileipiä



Pitihän sitä eilen illalla alkaa vielä herkuttelemaan kun saatiin uusi töllötin olohuoneen nurkkaan. On se kumma miten miten olo on onneton ilman moista kapistusta! Uuttaa valtavaa tv:tä katsellessa oli mukava herkutella lämpimillä voileivillä. Tällä kertaa lämmitettävinä oli ruis- ja kauraleipää. Teen leiville ensin "tomaattikastikkeen" pohjalle, sekoitan nuo aineet tasaiseksi ja levitän leiville. Valkosipulin oi tietysti jättää pois jos se ei ole mielestäsi hyvää, mutta me pidämme siitä joten laitan yleensä reilusti.

- ~1dl ketsuppia

- 2 valkosipulinkynttä murskattuna

- 1tl oreganoa

Tällä kertaa leivät saivat täytteeksi hienonnettua metwurstia, pieniä ananaspaloja ja tomaattia. Päälle vielä kerros juustoraastetta ja ripaus oreganoa. Paistoin uunissa 225°C noin 10min. Minun mielestäni maistuu parhaalle kylmän maidon kanssa!

keskiviikko 5. syyskuuta 2007

Kuvaton päivitys

Kuinka ollakaan, juuri digiaikaan siirryttäessä vanha tv:mme sanoi työsopimuksen irti, lauantai-iltana. Tämän viikon olemme yrittäneet metsästää uutta töllötintä, mutta tarjonta on aika kehnoa sillä televisiot ovat menneet kaupaksi pikavauhtia, jopa esittelykappaleet on myyty. Hyvällä tuurilla löysimme eräästä kotimaisesta postimyyntifirmasta meille käypäisen version mutta sitä joutuu sitten odottelemaan viikon verran. On muuten uskomattoman hankalaa löytää oikeanlainen tv tuosta digi-hdtv-analoginen vs. digitaalinen - viidakosta.

Odotellessa olen yrittänyt keksiä jos jonkinlaista tekemistä mutta näinkin tv:stä riippuvaiselle ihmiselle kuten minä, tehtävä tuntuu mahdottomalta. Neulerintamalla on hiljaista, koska olen tottunut neulomaan sohvalla istuen tv auki. Nyt tuntuu pelkästään tyhmälle töröttää sohvalla ja yrittää neuloa... ei onnistu, on liian hiljaista. Edes radio ei auta. Asiaa tarkemmin pohdittuani totesin senkin että neuloessani en kovinkaan tarkasti edes seuraa mitä tv:ssä tapahtuu vaan keskityn neulomiseen. Tottumusten orja siis.

Ensimmäistä kertaa ikinä olen tänä kesänä yrittänyt kasvattaa parvekkeella tomaatteja mutta kun eletään syyskuun alkua, ne ovat edelleen raakoja. Missä vika? Viime viikolla toin pari "koekappaletta" sisälle kypsymään ja tänään niissä oli niin hyvä väri että pääsi maistamaan. Tomaatillehan se maistui ja nyt pitäisi kerätä loputkin pois ennenkuin hallayöt iskevät. Mutta kehtuuttaa, pitäisi tehdä ja parveke pitäisi siivota mutta ei viitsisi. Jotain positiivista sentään, tuli kyllä hyvä mieli kun sai maistaa omia tomaatteja =).

Johtuukohan tämä viitsimättömyys kenties loppuvasta lomasta? Ensi viikolla pitäisi nimittäin mennä takaisin töihin kesäloman jälkeen. Plääh.

tiistai 4. syyskuuta 2007

Broileririsotto

Eilen meillä syötiin perusjuttua, maistuu niin lapsille kuin aikuisillekin. Lisämakua saa helposti ripottelemalla pinnalle vielä juustoraastetta. On muuten ihan hyvää kun laittaa ohuelti ruislevän päälle ja syö vaikka välipalana.

Broileririsottoa
- 1 sipuli
- 400g broilerin jauhelihaa
- 2,5 dl riisiä
- 5dl vettä
- 1ps (500g) Wok-vihanneksia
- 1 kanaliemikuutio
- currya
- broilerimaustetta
- inkiväärijauhetta

Pilko sipuli, kuullota pannulla. Lisää jauheliha ja paista kypsäksi. Mausta currylla ja broilerimausteella. Lisää riisit, vesi, liemikuutio ja wok-vihannekset. Tässä on käytetty Findus Wok-Classic vihanneksia. Siitä löytyy mm. porkkanaa, parsakaalia, minimaissia ja vesikastanjaa. Keitä hiljaisella tulella kunnes riisi on kypsää. Lisää lopuksi vielä ripaus inkiväärijauhetta.

sunnuntai 2. syyskuuta 2007

Cannellonit broileritäytteellä

Cannellonit olivat meille aika uusi tuttavuus, mutta parin kerran jälkeen siitä on tullut yksi lemppareistamme. Cannelloni-paketin kyljessä on yksi ohje mutta tuo tavallinen jauheliha ei meitä oikein innostanut, joten teimme oman maun mukaisen broilerin jauhelihasta. Lasagnen ystäville hieman nopeammin ja helpommin valmistuva vaihtoehto. Olen kyllä ajatellut tehdä joskus lasagnea tällä samalla ohjeella. Tuo kastike on niin täyteläinen, että hyvää tulee varmasti myös ilman juustokastiketta.


Täyte Cannelloneille broilerin jauhelihasta
- 400g broilerin jauhelihaa
- 1 sipuli
- 2 valkosipulin kynttä
- 3 tomaattia
- 1 kanaliemikuutio
- 2dl vettä
- 200g sulatejuustoa
- 1 tlk herkkusieniä
- 1 tl currya
- 1l broilerimaustetta
- 2tl oreganoa
- ripaus mustapippuria
- tarv. suolaa
- maizenaa

- pkt Cannelloneja

Kuullota sipulit pannulla ja ruskista jauheliha. Mausta currylla, broilerimausteella ja pippurilla. Lisää pannulle paloitellut herkkusienet (viipaleita kannattaa vielä pienentää, jotta mahtuvat pastaputkiin) ja paista hetki. Lisää vesi, sulatejuusto ja liemikuutio. Kun sulatejuusto on sulanut, lisää vielä paloitellut tomaatit sekä oregano. Anna hautua kannen alla ~10min. Suurusta, lisää suolaa tarvittaessa. Lusikoi valmis täyte cannelloneihin ja asettele ne vierekkäin lasagne- tai muuhun vastaavaan laakeaan uunivuokaan.

Täytettyjen cannellonien päälle vielä
- kolme pilkottua tomaattia
- 2dl ruokakermaa
- juustoraastetta

Paista 225°C 20-30 min kunnes pinta on kauniin ruskea.



Ja valmista, erittäin hyvää!