sunnuntai 7. lokakuuta 2007

Mariannen makuinen suklaajuustokakku

Olen jo pidemmän aikaa ihaillut muiden tekemiä, herkullisen näköisiä hyydytettyjä kakkuja. Itselläni ei ole ollut edes irtopohjavuokaa... kunnes eilen. Suklaanhimoni vei voiton ja mieheni kävi kaupassa ostamassa minulle kakkutarpeet sekä uuden hienon irtopohjavuoan. Tein elämäni ensimmäisen hyydykekakun ja ihan hyvinhän tuo onnistui. Kakun ohjeen olen saanut eräältä ystävältä ajat sitten ja nyt hieman muokkasin sitä. Suluissa on ne ainekset mitä itse lisäsin siihen.

Pohja:
- 250g Digestivekeksejä
- 50g voita
(- 4rkl kaakaojauhetta)

Täyte:
- 1 levy talousuklaata
- 200g maustamatonta tuorejuustoa
- 4 liivatetta
- 2 kanamunaa, valkuaiset ja keltuaiset eroteltuina
- 1½dl sokeria
- 1rkl vanilliinisokeria
- 2dl kermaa
(- ½ pussia Marianne Crunchia)

Tee murustetuista kekseistä, kaakaojauheesta ja voista seos ja painele se irtopohjavuokaan. Sulata suklaa ja vaahdota kerma. Vatkaa vaahdoksi myös kananmunien valkuaiset ja puolet sokerista. Tee tuorejuustosta, keltuaisista, lopusta sokerista, vanilliinisokerista, Mariannesta ja suklaasta tasainen seos. Sekoita tähän myös muutamaan rkl kiehuvaa vettä liuotetut liivatteet. Sekoita tämä seos ja vaahdot tasaiseksi seokseksi ja kaada se vuokaan pohjan päälle. Ripottele pinnalle vielä hieman Marianne Crunchia ja anna hyytyä jääkaapissa nelisen tuntia.

Tästä tuli kyllä oikeasti taivaallisen hyvää - taikuri on itsekin tempusta ihmeissään =).

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nam! Mariannet on tosi hyviä kaikissa leivonnaisissa!

Puputar kirjoitti...

Jep, piparminttu tekee hyvää, sellaista pienenpientä raikkautta tuohon suklaiseen herkkuun.