Vihdoinkin tämä projekti on valmis! Eilen viimeistelin pari kuukautta sitten aloittamani kalastajaneuleen. Juuri oikeaan aikaan kun ilmatkin ovat hiljalleen viilenemässä. Piti kuvata tämä henkarissa roikkumassa kun kuvaaja oli tällä kertaa vastahakoinen =(.
Kalastajaneuleen ohje on Novitan syksy 2007 ekstrasta, malli nro 9. Lankana Seitsemän Veljestä. Neulomiseen on käytetty alareunan ja hihansuiden joustimiin 4,5 puikkoja, pintaneuleeseen 5 ja kauluksen tekemiseen 4 puikkoja. Lankaa kului yhteensä L-kokoon ~700g. Ohjeen mukaan lankaa olisi pitänyt mennä 850g.
En ymmärrä. Tein mallineuleenkin kun halusin varmistua oikeasta neuletiheydestä. 5 puikoilla sain sitten mallineuleen täsmäämään ja paita on tehty juuri kuten ohjeessa, mutta silti langanmenekki on hurjan paljon pienempi. Paita on kuitenkin juuri oikean kokoinen. Perin kummallista. Saas nähdä kuin käy toisen kalastajaneuleen, jota teen miehelleni, se on kaulusta ja viimeistelyä vaille valmis. Sama juttu tuon langamenekin kanssa minulla oli ponchoa tehdessä, ohjeen mukaan lankaa piti mennä 1000g, mutta sain menemään "vain" 800g. Onhan se tietty kiva kun saakin valmista vähemmällä, mutta sitten kertyy noita ylimääräisiä keriä ihan turhaan.
sunnuntai 4. marraskuuta 2007
Kalastajaneule
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Todella kaunis kalastajaneule!
Itsekin olen miettinyt tuon mallin toteuttamista.. Tosin mulla olis ruskeata tuohon ja en ole ihan vakuuttunut siitä että ruskeana näyttäisi yhtä hyvältä kuin harmaana.
Kiitos Arja. Ihan varmasti näyttää hyvältä värissä kuin värissä, pintaneule on kauniin yksinkertainen ja helppo tehdä. Neulomisintoa!
Lähetä kommentti