torstai 9. elokuuta 2007

Myssy


No niin, ensimmäinen kuva valmiina mieheni Herra Pupun suosiollisella avustuksella.

Aikaisemmin olen neulonut lähinnä sukkia, lapasia, kaulahuiveja ja muuta pientä. Viime syksynä aloitin kuitenkin ensimmäisen suuremman neuleprojektini, koska ystäväni sai vauvan ja pieni tarvitsi talveksi lämmintä ylle.

Se olikin aloittelijalle melko kunnianhimoinen mutta samalla palkitseva projekti. Sain vaatteet tehtyä melko nopeasti oli kyllä mahtavaa ihailla oman käden jälkeä. Vauva sai tuon kuvassa olevan myssyn lisäksi samoista väreistä lapaset, sukat, neuletakin ja housut. Tuo tupsu oli toinen haaste - olen tehnyt niitä viimeksi peruskoulussa, tarkemmin en muista. Tupsu oli aluksi aivan liian iso joten jouduin leikkaamaan sitä aika reilusti että sain siitä riittävän pienen, isohan se kyllä vielä on. Mutta kuitenkin, leikkaamalla reilusti tupsusta tuli sellainen mukavan pehmeä, se tuntuu sameetiselta ja näyttää huopapallolta. Kokeilemalla kai tuonkin oppii.

Lankana käytin Novitan Nallea ja ohje löytyy Novita Kesä 2006 lehdestä.

Ei kommentteja: